KIRJOITUS: L-U Kirjoitusvieras marraskuu72019: Annetaan hyvän kiertää ( 21.11.19 )

Jouluun ei ole enää pitkä aika. Joulu on antamisen, yhdessäolon ja hyvien tekojen aikaa. Joillekin nämä ovat itsestään selvyyksiä, mutta tiedän, että moni ei ole yhtä onnekas. Suomessa ja kotikaupungissamme on paljon ihmisiä, jotka kokevat joulunaikana yksinäisyyttä sekä ihmisiä, joilla ei oikeasti ole mahdollisuutta ostaa joululahjoja tai sallia edes yhtenä päivänä vuodessa itselleen tai perheelleen mitään ylimääräistä. 

Useille meistä yhden tai muutaman pienen paketin lahjoittaminen jollekin ei ole rahallisesti iso panostus, mutta saattaa olla lahjan saajalle koko joulun kohokohta ja pelastaa joulumielen. Jokainen ansaitsee hyvän jouluaterian sekä saada jonkun pienen ilahduttavan joulumuistamisen, vaikka arjessa talous olisikin jatkuvasti tiukilla. 

On ilo huomata, että nykyään on niin monenlaisia mahdollisuuksia auttaa ja muistaa tuntemattomia kanssaihmisiä etenkin näin joulun alla. Mm. Joulupuu-keräyksellä, HOPE Ry:n kautta tai ruoka-apuryhmien kummina toimimisella voit lahjoittaa pienen paketin lapselle tai nuorelle. Moni kukkakauppa kerää kukkalähetyksiä yksinäisille ikäihmisille ja ruoka-apuryhmien kautta voit myös antaa ruoka-apua perheiden joulupöytään. 

Toisaalta auttaminen ei aina vaadi edes rahallista panostusta, vaan pienen ajan antaminen riittää. Mahdollisuuksia on lukemattomia. Voit tarjoutua tekemään joulusiivouksen tai lumityöt ihmiselle, jonka voimat ei siihen riitä tai vaikka tarjoutua yksinäiselle vanhukselle seuraksi jouluglögille, konserttiin tai hautausmaalla käväisyyn. Joulun aikaan voi vierailla vanhainkodeissa vain keskustelemassa tai yllättää naapurin yksinasujan leivonnaisilla. Jouluniloa voi jakaa vaikka puhdistamalla yllätyksenä naapurin auto lumesta ja jäästä aamutuimaan.

Antamista on jo se, että kuulee ja kuuntelee toista.

 Minua kannatteleva elämänajatus on, että hyviä tekoja ja positiivisia sanoja kannattaa jakaa ympärilleen mahdollisimman paljon. Uskon kierrättäjän saavan aina osan jaetusta hyvästä myös takaisin.

Annetaan siis hyvän kiertää ja mahdollistetaan kaikille hyvä joulumieli. 

Jani Méling (vihr.)

Kaupunginvaltuutettu

Lapset, nuoret ja perheet lautakunnan puheenjohtaja