29.03.2018
  
Blogi, Mielipidekirjoitukset, Politiikka

Länsi-Uusimaa 29.03.2018:

Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) tavoittelee lapsi- ja perhepalveluiden uudistamista vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeita. Myös sosiaali- ja terveysministeriön 07.02.2018 julkaistussa Yhdyspinnat yhtenäiseksi mahdollisuudeksi selvityksessä tarkasteltiin maakunta- ja sote-uudistuksen myötä syntyviä lasten, nuorten ja perheiden yhdyspintoja palveluihin ja palveluiden välisiä yhdyspintoja.

Ottamatta enempää kantaa siihen toteutuuko sote vai ei, olennaista onkin ymmärtää se, että lasten, nuorten ja perheiden palvelut syntyvät moninaisten toimijoiden verkostosta, jossa jokainen toimija on riippuvainen toisistaan ja yksikin muutos systeemissä heijastuu heihin kaikkiin. Nyt on muutoksen aika.

Rajapinta- ja yhdyspinta-termejä käytetään rinnakkain ja ajatellaan niiden tarkoittavan samaa. Itse kuitenkin mietin, että rajapinnat tarkoittavat ongelmakohtia, joka erottaa rajan molemmille puolille kuuluvat asiat omikseen. Yhdyspinnat vastaavasti miellän kaikkia toimijoita tarkoittavaksi yhteiseksi alueeksi, jossa on yhteisiä pelisääntöjä, työnjakoa ja molempia koskevia sopimuksia. Toimijoilla tarkoitan kaikkia niitä tahoja, jotka lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivat päivähoidosta viranomaisiin.

Kuten selvityksessäkin todetaan muutoksen toteuttaminen ei edellytä laajoja toimivaltuuksien muutoksia tai organisatorisia ratkaisuja vaan yhteiseen tavoitteeseen tähtäävää verkostomaista toimintakulttuuria. Kun lapsen ja nuoren elämäntilanne on keskiössä, siiloutumisen vaaraa ei ole. Kokonaisuus hahmottuu silloin, kun kaikilla toimijoilla on yhdessä sisäistetty ja jaettu tavoite.

Meidän on panostettava ennakointiin ja ennaltaehkäisyyn, mutta oltava silti samanaikaisesti kykyä turvata jo syntyneet ongelmat. Kulttuurilliseen muutokseen tarvitaan ennen kaikkea johtamisen rakenteiden muutosta ja vastuunottoa. Keskittyminen vain eri hallintotasojen tai –sektoreiden välisiin yhdyspintoihin ei synnytä toimivia ratkaisuja. Kuten julkaisussa sanotaan, kyky kohdata, olla vuorovaikutuksessa, avoin ja dialoginen kuuleminen sekä eri ammattilaisten kyky hyödyntää ja ymmärtää toinen toistensa näkökulmia korostuvat. Osallisuutta lainkaan unohtamatta.

Yhdyspintojen löytymiselle onkin siis olennaisinta kokonaisuuden näkeminen ja luottamuksen ilmapiirin syntyminen. Kokonaisuuden näkyväksi tekemistä ja päätöksen teon tukea helpottaa hyvinvointitietojen hyödyntäminen niin yksilö kun yhteisö tasolla.

Sanat, joita käytämme, muokkaavat ajatuksiamme. Jos me kaikki etsisimme yhdessä näitä yhdyspintoja ja jättäisimme rajapinnat taaksemme, niin muutoksella on varmat mahdollisuudet toteutua.

Jani Méling (vihr.)
Kaupungin valtuutettu
Lapset, nuoret ja perheet lautakunnan puheenjohtaja

 

Jaa Sivu