03.02.2019

Mari Kahila kirjoitti Ylen Uutisissa 25.1. suomalaisten perheiden köyhyydestä. Siitä, miltä äidistä tuntuu kun lapsilla on nälkä eikä kotona ole tarjolla muuta kuin puuroa. Siitä, miltä tuntuu, kun lähes kaikki haaveet, niin lomamatka, huppari kuin hedelmätkin ovat liian kalliita.

Suomessa köyhyys on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Vuonna 1995 suhteellisen köyhyysrajan alapuolella eli 7% suomalaisista, kun THL:n mukaan vastaava luku on viime vuosina ollut noin 12%. Eriarvoistuminen näkyy kouluissa päivittäin. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä pyrkii tarjoamaan tasapuoliset mahdollisuudet jokaiselle lapselle ja nuorelle, ei se silti voi peittää eroja, jotka näkyvät arkipäiväisissä asioissa. Toisilla on uudet merkkivavatteet, toisilla kuluneet, jo muodista pois menneet. Toisilla useita harrastuksia ja lomamatkoja laskettelemaan tai etelään, toisilla harrastuksena kävely ja lomakohteena oma koti. Toisilla on vara valittaa koulun ruuasta koska kotona on jääkaappi täynnä, toisilla tärkeintä on syödä koulussa mahdollisimman paljon, koska kotona ei ruokaa ole.

Tasa-arvoinen Suomi. Valtio, joka huolehtii jokaisesta. Onko todella näin? Voimme yhdessä todeta, että näin ei ole. Syitä siihen, miksi eriarvoisuus ja köyhyys ovat lisääntyneet, on monia. Jotkut ovat jääneet ilman perus- tai ammatillista koulutusta, jolloin töiden saaminen on äärimmäisen haastavaa. Tilanne voisi olla toinen, mikäli heille olisi ollut tarjolla ohjausta ja tukea koulutuspolun jokaisessa mutkassa. Mutta opinto-ohjaajia ja erityisopettajia on liian vähän. Jotkut taas ovat uupuneet jo varhain. Masentuneet. Ote arjesta on livennyt. Olisiko heidän tilanteensa toinen, mikäli heille olisi ollut tarjolla kuraattorien, psykologien ja terveydenhuollon ammattilaisten palveluita ajoissa ja riittävästi? Olisiko suunta muuttunut ja opiskelu- ja työkuntoisuus palannut? Joidenkin kohdalla taloudelliset haasteet ovat alkaneet pikavipeistä, maksamattomista laskuista tai yllättäen kasautuneista menoista. Juuri pinnalla sinnitellyt talous on kaatunut. Olisiko näille tilanteille ollut jotain tehtävissä? Omat velat on maksettava, mutta entä jos lainaa pitää ottaa siksi, että tulot eivät riitä lääkärikuluihin? Tai rahat eivät riitä ruokaan tukihakemusten käsittelyn viivästymisestä johtuen? Tekeekö yhteiskunta todella parhaansa?

Viime vuosina Suomessa ovat yleistyneet erilaiset vapaaehtoisin voimin toimivat tahot, jotka auttavat vähävaraisia arjen haasteissa. Eri yhdistykset ja muut toimijat keräävät niin vaate-, harrastusväline- kuin ruoka-apuakin perheille. On upeaa, että ihmisillä on halua auttaa toisiaan. Tämä ei kuitenkaan voi olla yksinomaan se tapa, jolla hyvinvointivaltiota koetetaan pitää pystyssä. Perustoimeentulon ja hyvinvoinnin perustan on lähdettävä valtion tasolla tehdyistä päätöksistä. Valtion tehtävänä on lainsäädännön kautta taata jokaiselle perusturva, joka sisältää varhaiskasvatuksen ja opetuksen riittävine tukipalveluineen, terveydenhoidon palvelut kunkin maksukyvyn mukaan sekä perustulon, joka turvaa perheen elannon mahdollistaen kuitenkin myös työn tekemisen ja työstä hyötymisen. Nämä ovat asioita, joihin seuraava hallitus nykyisestä poiketen toivottavasti panostaa.

Jani Méling (Vihr.) eduskuntavaaliehdokas Uusimaa

Laura Skaffari (Vihr.)

Jaa Sivu